Idän alueen perheiden tukena
Kotona Kontulassa -hanke tukee Kontulan ja idän alueen syrjäytymisvaarassa olevia perheitä. Hankkeen toimintaan kuuluu perheiden kanssa tehtävä yksilötyö ja neuvonta, verkostoyhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa ja tapahtuma- ja ryhmätoiminta.
Kotona Kontulassa
Kotona Kontulassa -hanke vahvistaa akuutissa syrjäytymisriskissä olevien itähelsinkiläisten perheiden osallisuutta ja hyvinvointia yksilöllisellä varhaisvaiheen tuella. Hanke jatkaa Kide-säätiön vuonna 2020 aloittamaa yhteisö- ja perhetyötä, keskittyen erityisesti Kontulan ja sen lähialueiden maahanmuuttajaperheisiin, joilla on moninaisia haasteita ja jotka ovat riskissä jäädä ilman riittävää tukea etnisen ja sosiaalisen eristäytymisen vuoksi. Hankkeessa yhdistämme psykososiaalista tukea ja kulttuurisesti herkkää työotetta, jotta perheiden oma kyky selviytyä ja toimijuus kasvaisivat. Tavoitteenamme on toiminnallamme ehkäistä raskaita lastensuojelutoimia.
Hankkeen asiantuntijat tekevät tiivistä moniammatillista yhteistyötä alueen toimijoiden ja julkisen sektorin kanssa. Kotona Kontulassa -hanke vahvistaa akuutissa syrjäytymisriskissä olevien itähelsinkiläisten perheiden osallisuutta ja hyvinvointia yksilöllisellä varhaisvaiheen tuella. Tarjoamme yksilöohjauksen lisäksi kohderyhmällemme suunnattuja tapahtumia ja ryhmätoimintaa.
Hanke rahoitetaan Helsingin kaupungin avustuksella ja se toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kide-säätiön muiden hankkeiden kanssa.
Lisätietoa toiminnasta saa hanketyöntekijä Amira Shroukhilta, 050 3781809, amira.shroukh@kidesaatio.fi (suomi, englanti)